Hirsirakenteinen Merikeskus Oulun Toppilaan

Suunnittelutyö toteutettiin Moderni Hirsikaupunki -tutkimushankkeelle, jonka yhtenä tavoitteena oli suunnitella modernia julkista hirsiarkkitehtuuria kaupunkimaiseen ympäristöön. Suunnitelutyö lähti liikkeelle tammikuussa 2017, kun ilmeni tarve suunnitella satamahinaaja M/S Alpolle museorakennus. Museorakennuksen ja näyttelytilojen lisäksi laivan omistajataho esitti toiveen myös hotellirakennuksen ja ravintolan suunnittelusta niiden yhteyteen. Näiden lisäksi kokonaisuuteen ideoitiin liitettäväksi yleinen sauna. Tavoitteeksi asettuikin laatia rakennuskokonaisuuden tilaohjelma ja luonnokset - Merikeskus, joka on avoin matkailu- ja nähtävyyskohde yhdellä Oulun merellisimmistä ja historiallisesti arvokkaimmista alueista.

Merikeskuksen tontti sijaitsee Oulun Toppilassa vuonna 1777 perustetun Tervahovin paikalla. Tontti on osa Toppilan satama- ja teollisuusaluetta, jonka Museovirasto on luokitellut valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Työn tavoitteeksi oli luontevaa asettaa modernin julkisen rakennuksen suunnitelmat, jotka kunnioittavat paikan historiaa, ja nojautuvat samalla kestäviin rakentamistapoihin ja materiaaleihin.

SIJAINTI
Oulu

LAAJUUS
6437 brm²

VUOSI
2017-2018

Näkymä Oulun Ranta-Toppilan laiturilta. Hirsirakenteinen kokonaisuus on verhottu esihapetetulla kuparikatteella sekä tervatulla paanuverhouksella. Terva on muistuma alueen historiasta tervasatamana. Merikeskuksen tontti sijaitsee historiallisen Tervahovin paikalla.

Joskus tehätävänä voi olla suunnitella rakennus laivan ympärille.

Satamahinaaja rakennuksen keskipisteenä oli mielenkiintoinen lähtökohta suunnittelutyölle. Laivamuseon, ravintolan, hotellin ja yleisen saunan sisältämästä julkisen rakennuksen yhteenliittymästä tuli rikas ja monipuolinen, silti eheä kokonaisuus.

Kaikkien toimintojen keskellä on kokoava vastaanottotila.

Yksi haaste kokonaisuudelle oli laivamuseoon johtava telakka, joka halkoo hotellin ja muiden toimintojen keskeltä. Keskeiselle paikalle sijoittuu myös vastaanottotila, josta on helppo suunnata ja ohjeistaa kulkua eri toimintoihin.

Seuraava
Seuraava

Tulossa: Hirsikoti